Sanna
Hei lahtelainen,
Tervetuloa sivuilleni! Olen ensimmäistä kertaa ehdolla Lahden kaupunginvaltuustoon. Olen siis hakemassa töihin juuri sinulle.
Olen vannoutunut ruohonjuuritason toiminnan kannattaja: ideat toteutuvat vain tekemällä. Haluan, että Lahti on jatkossakin päättäväisesti tulevaisuuteen katsova tekijöiden kaupunki. Työelämässä ja luottamustoimissa minut tunnetaan sitoutuneena, asioista innostuvana ja ennakkoluulottomana tekijänä. Haluan tuoda päätöksentekoon entistä enemmän vuoropuhelua ja erilaisuuden sietokykyä. Yhteistyötä täytyy pystyä tekemään yli puoluerajojen.
Pienyrittäjäperheen perintö kantaa
Matkani minuksi alkoi vuonna 1975 Hollolassa, Kalliolan kylässä. Lapsuuteni suurperhe on minulle tärkeä voimavara, josta olen kiitollinen. Jo edesmennyt isäni oli pienyrittäjä koko elämänsä ajan. Yrittäjäperheen lasten ensimmäinen työpaikka olikin siivoojan pesti perheyrityksessä. Arvostus kaikenlaista työtä kohtaan on kasvanut työtä tehdessä. Tarjoilija, lastenhoitaja, karkinmyyjä, matkatoimistovirkailija, opettaja ja monta muutakin tehtävää on elämääni mahtunut. Olen ylpeä niistä kaikista; ne ovat osaltaan muokanneet minusta sen mitä olen nyt. Olen kohdannut ihmisiä laidasta laitaan, ja sitä pidän elämäni suurimpana rikkautena.
Olen myös kahden alakouluikäisen lapsen äiti. Puolisoni kanssa olen kulkenut samaa matkaa jo 20 vuoden ajan. Aikanaan lähdin Lahdesta, vakuuttuneena siitä, että jossain muualla asiat ovat varmasti paremmin. Elämänmatkani varrella olen asunut mm. Hollannin Hilversumissa, jossa vietin 1990-luvun puolivälissä vuoden au pairina sekä Pariisissa, jossa työskentelin 2000-luvulla matkatoimistossa ja myöhemmin harjoittelijana Suomen suurlähetystössä. Olen opiskellut matkailualan restonomiksi Porvoossa ja suorittanut filosofian maisterin tutkinnon Jyväskylässä. Aika laajan kierroksen tehneenä voin vilpittömästi sanoa, että asun nyt elämäni parhaassa kaupungissa.
Yhteisöllisyys on trendikäs teema, mutta mitä sillä tarkoitetaan?
Minulle yhteisöllisyys tarkoittaa vaivannäköä yhteisten asioiden eteen ja yhdessä tekemistä. Yhteisöllisyys toteutuu myös omassa asumismuodossani; asumme vanhassa paritalossa Lahden Kullankukkulalla, jossa jaamme naapurin kanssa pihan ja puusaunan. Olen aktiivisesti mukana useassa eri yhteisössä, kuten luomu- ja lähiruokakulttuuria edistävässä Lahden ruokapiirissä, kulttuuriyhdistys Painovoima ry:ssä ja Länsiharjun koulun vanhempainyhdistyksessä.
Työskentelin usean vuoden ajan Lahden Runomaraton ry:ssä sekä Lahden kansainvälisessä kirjailijakokouksessa. Olen nähnyt miten merkittävää työtä yhdistykset tekevät pienillä resursseilla kulttuurin ja hyvinvoinnin eteen. Lukeminen on minulle rakas harrastus, mutta monipuolisen lukutaidon merkitys on paljon sitä suurempi asia. Kriittistä lukutaitoa tarvitaan nyt enemmän kuin koskaan ennen.
Lähiluonto luo hyvinvointia
Olen jatkuvasti matkalla luonnossa, koska ihminen luontokappaleena on osa ympäristöä ja siitä riippuvainen. Lähiluonnolla on suuri merkitys ihmisten hyvinvoinnin ja toisaalta luonnon monimuotoisuuden edistämiseksi.
Myös tämänhetkinen työni osallisuuden ja hyvinvoinnin parissa on vahvasti sidoksissa sosiaaliseen ja ekologiseen kestävyyteen. Haluan saada lahtelaiset osallistumaan eri tavoin ja vaikuttamaan siihen, miten Lahdesta voitaisiin tehdä entistä parempi paikka asua ja elää.
Vaalilupaukseni on kuunnella sinua huolellisesti niin isoissa kuin pienissä asioissa. Kotikaupunki rakennetaan yhdessä.