Toimintakeskus Takataskun tulevaisuus on turvattava
Sanna Virta, Sanna Mäkinen
ESS 12.2.2025
Takatasku on Asemantaustassa sijaitseva, Lahden kaupungin ja Lahden seurakuntayhtymän yhteinen toimintakeskus, jonka asiakkaita ovat erityisesti ikääntyneet ja työttömät. Lounasravintolan ja kahvion lisäksi palveluihin kuuluvat toimistopalvelut, digituki ja opintopiirit. Keskuksessa on tarjolla erilaisia harrastusryhmiä, kuntoliikuntaa, keskusteluryhmiä ja tapahtumia.
Takataskun palvelut tukevat työttömän työnhakua ja tarjoavat osallistumisen mahdollisuuksia isolle joukolle lahtelaisia. Takataskun lounasravintolassa käy päivittäin jopa pari sataa asiakasta. Kävijöitä vuonna 2024 oli keskimäärin noin 300 päivittäin, yhteensä 68 300 asiakaskäyntiä vuoden aikana.
Takataskun osallisuutta edistävät ja syrjäytymistä ehkäisevät palvelut ovat olleet mahdollisia pääosin työkokeilujen ja kaupungin palkkatukityöllistämisen avulla.
Uudessa työllisyysmallissa ei kunnolla tunnisteta osatyökykyisten työllistämisen tarpeita
Nyt Lahden työllisyyspalvelut linjaavat, että valtion rahoituksen niukkuuden vuoksi tullaan karsimaan eri kohderyhmille myönnettäviä palveluja, jotka eivät johda pysyvään työllistymiseen tai lisää merkittävästi työnhakijan edellytyksiä siirtyä työelämään.
Uudessa työllisyysmallissa ei kunnolla tunnisteta osatyökykyisten työllistämisen tarpeita. Palkkatuki- tai työkokeilujakso ei enää katkaise niin kutsuttuja sakkomaksuja ja kaupungin palkkatukityöllistämistä on lainsäädännöllä rajoitettu.
Palkkatukea suunnataan yksityisen sektorin työnantajille, joilla on mahdollisuus työllistää palkkatukityön päättymisen jälkeenkin. Yksityisellä sektorilla tukityöllistämiseen ei kuitenkaan ole aikaa, osaamista eikä halua samassa määrin kuin esimerkiksi kunnilla, seurakunnilla ja järjestöillä. Mikäli palveluita ei voida enää tarjota ilman palkkatuettuja henkilöitä, miten Takataskun toiminta turvataan? Miten korvataan erittäin tärkeä osallistumisen ja kohtaamisen paikka?
Entä mitä palkkatuettujen työpaikkojen vähentyminen kolmannelta sektorilta, kunnilta ja seurakunnilta tarkoittaa erityisesti pitkäaikaistyöttömän ja osatyökykyisen näkökulmasta? Putoavatko he kokonaan työelämästä ja yhteiskunnan rattaista? Miten edistetään tai edes ylläpidetään ihmisen työkykyä ja osallisuutta yhteiskuntaan ilman välityömarkkinoita?

Previous Post
Next Post